Huono ruokavalio lihottaa opiskelijoita ja vaikeuttaa opintoja

Ruoka Terveys · Terhi Piiroinen

Osa nuorista muuttaa ensiasuntoon siirryttyään opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Vaikka jokainen vanhempi voi opettaa jälkikasvuaan valmistamaan terveellistä ja ravitsevaa ruokaa, on moni nykyajan nuori yllättävän avuton keittiöpuuhissa. Tämä vaikuttaa suoraan myös opiskelumenestykseen.

Kotiruoka on edullisin ja terveellisin vaihtoehto, koska itse valmistettuna saa ravitsevia ja usealle päivälle riittäviä annoksia. Tavallisen ruoan kokkailemiseen kuluu normaalisti myös vähemmän aikaa kuin siihen, että hakee ateriansa lähimmästä pikaruokalasta. Opiskelijat kuitenkin viis välittävät tästä, ja Upbeat-proteiinijuomia valmistavan yrityksen tekemän tutkimuksen mukaan 80 prosenttia opiskelijoista kärsii heikosta ruokavaliosta.

Pitsat, sipsit, suklaat ja noutoruoat aiheuttavat keskittymisvaikeuksia. Aivot tarvitsevat tärkeitä ravintoaineita, kuten proteiinia uusia asioita oppiakseen. Sokerit ja suuret hiilihydraattimäärät eivät tätä tee. Vääränlainen ruokavalio tekee raskaasta opiskeluajasta entistäkin uuvuttavampaa ja masentavampaa. Puolet kyselyyn vastanneista myönsi unohtavansa hedelmät ja kasvikset ruokavaliostaan.

Kolme viidestä jättää myös aamiaisen väliin ainoastaan siksi, että ennättäisivät torkkumaan kauemmin. Puolet opiskelijoista kerryttää myös elopainoaan useamman kilon ensimmäisenä opiskeluvuotena. Syynä on sekä epäsäännöllinen syöminen, epäterveelliset välipalat että kostea opiskelijaelämä.