Mies sammui – vatsasta löytyi herätessä odottamaton teos

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ensin bileissä ollaan ”baila baila”, sitten ”tsuida duida”, kunnes lopulta väki sammuu kuin salamaniskusta nukkumatin nuijanukutukseen. Alkoholin nauttiminen on taitolaji, jossa viimeiseksi kannattaa juoda sammumiseen johtavat överit – ainakaan muiden kavereiden valvoessa.

Jokainen juhlinnan keskellä sammunut tietää, että tällöin on suurempi vaara joutua pilailun uhriksi. Sammuneen kasvoja saatetaan piirtää tai joissakin tapauksissa leikata jopa hiuksia. Nyt verkossa leviää kuva harvinaisen taidokkaasta pilailusta, jossa sammuneen henkilön vatsaan on piirretty Vincent van Goghin teos Tähtikirkas yö.

Piirros on kaikkea muuta kuin kirkkovenettä esittävä töherrys. Alkuperäinen teos on tunnettu öljyvärimaalaus vuodelta 1889, ja se kuvastaa yöllistä näkymää mielisairaalan ikkunasta. Teos on innoittanut vuosien saatossa bilepilailijan lisäksi muusikkoja ja runoilijoita.