Pettäjämiehet hoitavat tavallista enemmän kuontaloaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

On sanottu, että mikäli nainen viettää enemmän iltoja ulkona ja kiinnittää tavallista tarkempaa huomiota ulkonäköönsä, on hän todennäköisesti ajatunut tai vaarassa lipsahtaa pettäjien viitoittamalle tielle. Nyt tuoreen kyselytuloksen mukaan miehistä voidaan sanoa samaa.

Mikäli pariskunta on ollut yhdessä pitkään ja kumppanit tuntevat läpikotaisin toistensa korvakarvatkin, on omituista, jos toinen osapuolista alkaa yhtäkkiä viettämään enemmän aikaa peilin edessä. Mikäli kyse ei ole esimerkiksi itsetunnon kohottamiskampanjasta, saattaa poikkeuksellisen huoliteltu kumppani suorittaa syrjähyppyjä.

Gleeden-treffisivusto suoritti kyselyn tuhannelle miehelle. Tuloksen perusteella voidaan sanoa, että mikäli mies ajaa enemmän partaansa ja muutenkin sukii itseään enemmän peilin edessä, tekee hän sen todennäköisesti jonkun toisen ihmisen takia. Toki miehet antavat huolitellun kuvan itsestään myös omalle kumppaneille, mutta jokainen kyselyyn vastannut mies myönsi, että ulkonäköä ei kohenneta vain itsensä takia.