Pikkutytön syöpäkertomus hellyttää: ”Älä huolestu, jos sinulla on syöpä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Mikään ei ole surullisempaa ja emotionaalisempaa kuin vakavasti sairas pikkulapsi. Aikuiset joutuvat kuitenkin usein hämmästelemään miten urheita lapset ovat hyvinkin vakavien sairauksien edessä, ja nyt verkossa leviää erään poikkeuksellisen urhean pikkutytön hellyttävä video.

YouTube
YouTube

Viisivuotias Hannah kertoo videolla avoimesti omasta syövästään ja siihen saamastaan hoidosta. Hän on joutunut läpikäymään neljä leikkausta ja puolen vuoden kemoterapiahoitojaksin, mikä ottaisi koville kenellä tahansa.

Hannah halusi kuitenkin kertoa muille sairaille lapsille kokemuksistaan videolla, jolla hän kertoi kaikkea muuta kuin synkän viestin. Pikkutyttö kertoo haluavansa televisioon ja lehtiin, koska on ollut niin urhea. Lisäksi hän rohkaisee muita syöpäsairaita pikkulapsia kertomalla, että syövästä ei kannata huolestua. Video on nyt saanut suuren suosion myös aikuisten keskuudessa.