Ilmamoottorisahauksen SM-kisat melkoinen näky

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tänä kesänä ensi kertaa järjestetyn ilmamoottorisahauksen avoimen SM-kilpailun voittajaksi on valittu amerikkalainen Justin Howard. Kansalaisuudestaan huolimatta Justin Howardilla on vahva yhteys Suomeen, sillä hänet kruunattiin vuonna 2012 Oulussa ilmakitaroinnin maailmanmestariksi.

YouTube
YouTube

Sosiaalisessa mediassa paljon huomiota saanut ilmamoottorisahauskilpailu keräsi ensimmäisellä kerralla vielä maltillisen määrän osallistujia, joista voittajaksi kohosi Justinin eeppinen esitys.

– Suomalainen luonteenlaatu on hieman ujo ryntäämään suuna päänä tällaisiin hullutteluihin. Itse päätin osallistua kisaan saman tien, kun suomalainen ystäväni siitä minulle kertoi. Toivottavasti toimin kannustavana esikuvana uusille osallistujille, jos ja kun titteli menee uudelleen jakoon kesällä 2015, Justin Howard toteaa.