Ranska kielsi työsähköpostit työajan ulkopuolella – Saksa seuraa perässä?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ranskassa otettiin keväällä käyttöön uusi työlaki, joka kieltää tietokoneillaan työtä tekevien työsähköpostit illalla kuuden jälkeen. Tämä siksi, että ihmiset hoitaisivat työasioita ainoastaan työajalla. Työntekijöiden ylikuormituksesta aiheutuu valtiolle suuri lasku, kun loppuunpalaneet ihmiset hakeutuvat hoitoon mielenterveysongelmiensa kanssa.

Nyt Saksa on päättänyt seurata Ranskan esimerkkiä ja maan hallitus suunnittelee kieltävänsä työsähköpostien lukemisen ja vastaamisen iltakuuden jälkeen. Saksalainen selvitys on osoittanut, että mikäli henkilö on jatkuvasti saatavilla työasioissa, on hänellä huomattavasti suurempi riski sairastua mielenterveysongelmiin. Mikäli lakiehdotus menee läpi, pannaan se käytäntöön vuonna 2016. Samalla kiellettäisiin viikonlopputyöskentely muuten kuin poikkeustapauksissa, Opposing Views uutisoi.

Euroopan työturvallisuus ja työterveysviraston tekemän tutkimuksen mukaan liiallisella työnteolla on suuria haittoja terveydelle. Vuonna 2009 julkaistun riskikartoituksen mukaan työstä aiheutuva liikastressi aiheuttaa sairauksia, masennusta ja ahdistuneisuutta. Osa yrityksistä on panostanut työhyvinvointiin ymmärtäen, että se maksaa pitkässä juoksussa takaisin moninkertaisesti. Esimerkiksi autoyhtiö Volkswagen on kieltänyt työntekijöiltään sähköpostien lähettämisen puoli tuntia työvuoron päättymisen jälkeen. Terveys on tärkeämpää kuin työ.