Kolmas Sinkkuelämää-elokuva työn alla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

New Yorkin seurapiirikaunottarista kertova Sinkkuelämää-sarja on kyllästetty korkokengillä, cosmopolitan-drinkeillä ja seksillä. Varsinaista televisiosarjaa tehtiin yhteensä kuuden tuotantokauden ja 94 jakson verran. Sarjan pohjalta on julkaistu myös kaksi kokoillan elokuvaa.

Carrie Bradshawin assistenttia Sinkkuelämää-elokuvan ensimmäisessä osassa esittänyt Jennifer Hudson on nyt paljastanut Dish Nation -julkaisulle, että elokuvan kolmannesta osasta on käyty jo alustavia neuvotteluja.

Myös Carrieta esittävä Sarah Jessica Parker on aiemmin sanonut, että hän on erittäin kiinnostunut kolmannen elokuvan tekemisestä, koska hänen mukaansa päähenkilöillä on vielä kerrottavaa yhden tarinan verran. Tuotannosta ei ole kuitenkaan annettu vielä virallisia kommentteja julkisuuteen.

Kerroimme taannoin, että Sinkkuelämää-sarjassa käytetään paljon tuotesijoittelua, eivätkä katsojat välttämättä edes tajua, että kyseisessä kohtauksessa on maksettua ja tietoisesti harjoitettua mainontaa. Sarjassa mainitaan 324 eri brändiä yhteensä 838 kertaa. Ensimmäinen elokuva ilmestyi vuonna 2008 ja toinen kaksi vuotta myöhemmin.

Uusimmat