Googlen älylasit poliisin käyttöön – tunnistavat rikollisia

Digi · Terhi Piiroinen

Google haki taannoin Yhdysvaltojen patenttirekisterikeskukselta patenttia, jonka perusteella sen julkaisemat Google Glass -älylasit toimivat myös kodin laitteiden kaukosäätimenä. Mikäli Googlen uusin patentti menee läpi, voi niillä tulevaisuudessa hallita kodin televisiota, kahvinkeitintä tai sammutella jopa valaisimia.

Nyt Dubain poliisi on ottanut lasit käyttöönsä toisessa tarkoituksessa. Öljysheikkien maassa työskentelevä virkavalta käyttää budjettinsa muun muassa supernopeisiin poliisiautoihin ja rikollisten tehokkaaseen tunnistamiseen. Poliisien käyttämien Google-lasien tehtävänä on tunnistaa rikollisia reaaliaikaisesti erillisen älylaseille asennettavan sovelluksen avulla, Reuters uutisoi.

Kasvojentunnistusohjelma paljastaa kaikki Dubain poliisivoimien rekisterissä olevat etsintäkuulutetut rikolliset, jotka kävelevät virkavaltaa vastaan. Kun poliisin päässä olevat lasit tunnistavat etsityn, ilmoittaa laite asiasta poliisille ja pidätys voidaan suorittaa välittömästi. Sovelluksen ideaa testataan kuitenkin ensin ajoneuvoilla, jolloin poliisin haaviin tarttuu liikennerikkomuksiin syyllistyneitä kuljettajia autoineen.

Googlen älylasien kallis hinta ei ole ole esteenä Dubain poliisille, joka on julistanut käyttävänsä rikosten torjuntaan niin paljon rahaa kuin on tarve, Reuters uutisoi. Kerroimme taannoin, että 70 prosenttia ihmisitä pitää Googlen uusia älylaseja häiritsevinä. Laseista ei myöskään pidetä niiden ulkonäön takia, ja ihmiset pelkäävät näyttävänsä hölmöiltä ne päässään. Google parantelikin lasien ulkonäköä katukuvaan sopivammaksi. Google-laseja on tähän mennessä julkaistu rajoitettu 2.000 kappaleen testierä, ja yksi pari maksaa noin 1.160 euroa.

Google Glass pitää sisällään käyttäjän päähän laitettavat älylasit, jotka tottelevat äänikomentoja ja tunnistavat näkökentässä nähtäviä esineitä ja paikkoja. Google-laseihin pukeutuneet ihmiset eivät ole kuitenkaan tervetulleita esimerkiksi elokuvateattereihin tai kasinoille laseissa olevan nauhoitus- ja kuvaustoiminnan takia. Google-lasien avulla käyttäjä voi suorittaa muun muassa erilaisia nettihakuja ja ottaa jopa videoita ja valokuvia pelkällä äänikomennolla. Lisäksi lasit toimivat myös navigaattorina ja niillä voi tehdä videopuheluita.