Rintasyöpää sairastava poliisi sai pinkin partioauton

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessa todetaan vuosittain yli 4.000 rintasyöpätapausta, ja yleensä hoitomuotona käytetään lääkkeiden lisäksi sädehoitoa tai leikkausta. Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä, ja moni on menettänyt rintansa syöpäkudosten poistamisen yhteydessä.

Orlandolainen amerikkalaispoliisi Karen Long on yksi rintasyöpää vastaan taisteleva potilas. Naisella todettiin ensimmäinen rintasyöpä vuonna 2007, jolloin hänen molemmat rinnat poistettiin. Valitettavasti salakavala tauti uusiutui viisi vuotta myöhemmin. Taistelija on kuitenkin päättänyt jatkaa rankoista hoidoista huolimatta poliisin virassaan ja kahden lapsen äiti toimii nyt elävänä esimerkkinä muille sairaudesta kärsiville.

Orlandon poliisilaiton ja paikalliset syöpäjärjestöt ovat antaneet naiselle käyttöön pinkin poliisiauton. Tämä siksi, että rintasyövän lähettiläs voisi julistaa aiheeseen liittyvää sanomaa entistäkin näkyvämmin. Vaaleanpunaista väriä on pidetty perinteisesti rintasyöpätutkimusta edistävän toiminnan ja tietoisuuden tunnusvärinä. Lokakuu on Roosa nauha -kampanjan virallinen keräyskuukausi.