Hupsista! Tytär luuli isän penisrengasta rannekoruksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kaikki tietävät sen tilanteen, kun tajuaa mokanneensa pahemman kerran. Pakokauhu ja nolo tunne valtaavat koko elimistön ja tekisi mieli vajota maan alle korvat punottaen. Osa unohtaa tällaiset tilanteet nopeasti, mutta jotkut sättivät itseään tapahtuneesta pitkään.

eBay
eBay

Naispuolinen redditor sai äskettäin tietää käyttäneensä isänsä penisrengasta vahingossa rannekoruna. Tyttö oli huomannut isänsä yöpöydällä niiteillä koristellun remmin, jota hän luuli omaksi rannekorukseen. Vaikka hän ei muistanut ostaneensa kyseistä rannekorua, päätti hän pukea sen ranteeseen. Samana päivänä hän oli ruokaillut perheensä kanssa illallisella, kun isä oli yhtäkkiä yskäissyt suunsa tyhjäksi kysyen, mistä tyttö oli korunsa saanut.

Tyttö oli palauttanut korun isälleen, eikä miettinyt tapausta sen koommin. Vasta äskettäin hän kuitenkin tajusi, että kyseistä nahkakorua käytetään todellisuudessa penisrenkaana. Nykyisin aikuisviihdeteollisuuden parissa työskentelevä nainen oli nähnyt vuosia myöhemmin, kuinka eräässä pornoelokuvassa käytettiin samanlaista penisrengasta. Hän laski yksi plus yksi…