Auts! Tästä syystä nykypoppia ei pitäisi esittää akustisena

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen popkaunotar Jessie J on tunnettu koko uransa ajan biseksuaalina. Taannoin hän kuitenkin yllätti kertomalla, että biseksuaalisuus oli hänelle ainoastaan elämänvaihe, jonka jälkeen hän halusi palata heteroksi.

YouTube
YouTube

Nyt Jessie J on noussut otsikoihin Bang Bang -nimisen kappaleensa merkeissä. Tai oikeastaan kyseisen kappaleen akustisen parodiaversion ansiosta. Nykyinen vahvasti elektrovaikutteinnen popmusiikki sisältää runsaasti efektejä, joita on lähes mahdoton toistaa akustisesti, ja tässä vitsinä julkaistussa versiossa siinä on menty melko pitkälle. Kappaleen alkuperäinen versio ei noussut nettihitiksi, mutta parodia on katsottu jo yli 600.000 kertaa.

26-vuotias Jessie J tunnetaan upeasta lauluäänestään ja kahdesta julkaistusta albumista. Who You Are ja Alive sisältävät molemmat maailmanlaajuisia hittejä. Niihin lukeutuvat muun muassa Price Tag, Domino, Thunder ja It’s My Party.

PÄIVITYS: Kyseessä on tietenkin parodiaversio, kuten videon nimestä ja äänestä selviää. Nyt asiaa on korostettu jutussa aikaisempaa selvemmin. Jutun tarkoitus on korostaa, että nykyistä konemusiikkia on haastava esittää akustisesti. Pahoittelut, jos jollekin jäi jutun sisällöstä väärä kuva. Alla vielä alkuperäinen versio, jota voi verrata suureksi nettihitiksi nousseeseen hauskaan parodiaversioon.