Pysäyttävä syöpäkampanja Tukholman metrossa – vie hiukset mennessään

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ihmisten tietoisuutta tärkeistä asioista voi pyrkiä lisäämään monilla tavoilla. Uutisoimme taannoin #feelingnuts-tunnisteella leviävästä kivessyöpää vastaan toimivasta kampanjasta, jossa julkkismiehet kourivat sosiaalisessa mediassa kiveksiään.

YouTube
YouTube

Ruotsalaiskampanja sen sijaan pyrkii lisäämään ihmisten tietoisuutta lapsuusajan syövästä hienovaraisesti, mutta vaikuttavasti. Ruotsalainen shampoovalmistaja herätti aikaisemmin tänä vuonna huomiota Tukholman metroon ilmestyneillä kekseliäillä mainoksillaan. Niissä esiintyvän nuoren naisen hiukset näyttivät heiluvan aina junan kulkiessa ohi, kuin sen aiheuttaman ilmavirran liikuttamana.

Lapsuusiän syöpää vastaan kamppaileva Barncancer fonden -järjestö on ottanut käyttöönsä samankaltaiset mainokset, joissa nähdään kuitenkin tällä kertaa yllättävä käänne. Tällä kertaa kuvissa esiintyvän nuoren tytön hiukset paljastuvatkin ilmavirtauksen myötä pois lentäväksi peruukiksi. Tyttö on peruukin alta kalju, sillä hän on menettänyt hiuksensa syöpähoitojen seurauksena. Ruotsalainen Garbergs-mainostoimisto loi mainoksen Barncancer fonden -säätiölle ilmaiseksi.