Puolalaiset sutenöörit merkkasivat naiset karulla tavalla

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Maksullisten naisten veloittama taksa riippuu yleensä palveluihin käytetystä ajasta ja siitä, mitä asiakas tahtoo naisen tekevän. Rohkeasieluisimmat saattavat päästä ammatissa hyville tienesteille, mutta mikäli diilejä sopii naisen oma sutenööri, ottaa hän usein palkkiosta muhkean prosentin itselleen.

YouTube
YouTube

Mirror-lehden mukaan puolalaiseen bordelliin tehdyn rynnäkön yhteydessä huomattiin uusi trendi, jossa maksullisten naisten ihoon tatuoitu heidän parittajansa nimi. Naiset on ikään kuin leimattu tiettyyn talliin kuuluviksi, jotta kenellekään ei tulisi epäselväksi kuka heidät omistaa. Naisten iholla lukee muun muassa ”Uskollinen Leszekin lutka” tai ”Rakastan herraani ja hallitsijaani, Leszekin omaisuutta”.

Gdanskissa suoritetussa pidätyksessä jäi kiinni 24 parittajaa. Kahdeksan naista oli merkitty heidän suoritustensa ansiosta. Poliisin mukaan sutenöörien alaisuudessa työskenteli yhteensä noin 70 naista, jotka ovat tienanneet neljän vuoden aikana noin 1,3 miljoonaa euroa.

Maksullisia naisia pidetään maailman vanhimman ammattikunnan edustajina. Yleensä alalle ryhtyvät nuoret naiset, jotka rahoittavat prostituution avulla esimerkiksi opiskeluitaan tai elintasoaan. Prostituoidut voidaan karkeasti jakaa kolmeen kastiin: Niihin, jotka saapuvat soitettaessa sänkypuuhiin, tasokkaampiin seuralaisiin ja edustusnaisina käytettyihin kurtisaaneihin ja escorteihin. Prostituution laillistaminen vähentäisi sen ympärille muodostuvaa rikollisuutta ja antaisi asiakkaille ja palveluntarjoajille paremman turvan ja suojan.

Uusimmat