One Direction saapuu viimein Suomeen!

Viihdeuutiset · Stara.fi

One Direction muodostettiin suositun brittiläisen televisio-ohjelma X Factorin seitsemännen tuotantokauden aikana. One Direction julkaisi Midnight Memories -nimeä kantavan kolmannen albuminsa viime vuonna, ja heidän singlensä Best Song Ever nousi listojen kärkeen useissa maissa.

Nyt maailman suosituin poikabändi on viimein täyttänyt suomalaisten fanien vuosia jatkuneet hartaat toiveet, sillä yhtye on saapumassa konsertoimaan maahamme. Asiasta kertoi tänään ensimmäisenä YleX, joka yllätti tiedolla yhtyeen fanit myös studiossa. Yhtye esiintyy Helsingin Olympiastadionilla 27. kesäkuuta 2015.

Stara haastatteli Zayn Malikia vuonna 2011, jolloin hän lupasi saapua Suomeen. Kuuntele nuoren supertähden haastattelun osa tästä.

One Direction kertoi taannoin palkkaavansa kiertueelleen sata turvamiestä, koska pojat pelkäävät erityisesti yli-innokkaita faneja ja Niallin on kerrottu saavan heidän takiaan paniikkikohtauksia. Liam joutui keväällä liian innokkkaiden australialaisfanien uhriksi, kun tyttöjoukko varasti hänen kuivumassa olleet bokserinsa hotellihuoneen parvekkeelta. One Direction on tämän hetken maailman suosituin poikabändi, ja sen jäseniä on yhdistetty lukuisiin nuoriin kaunottariin suhdehuhujen merkeissä.