Ihmiset pantiin vatkaimeen – merkillinen animaatio leviää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Harvassa ovat ihmiset, jotka nauttivat ruuhkista. Myös jonottaminen saa monen hermon kireälle, kun massat vyöryvät yhtenä suurena joukkona eteenpäin toisiaan tuuppien. Joskus toivoisi, että maailmassa olisi laite, joka poistaisi kaikki etuilijat ja kyynärpäätaktiikalla etenevät törkimykset.

Vaikka tällaista laitetta ei ole vielä keksitty, on animaattori Dave Fothegrill luonut merkillistä mielihyvää aiheuttavan videon. Animaatiolla näytetään, kuinka eteenpäin rynnivät ihmiset lakoavat edessä pyörivään esteeseen kuin pienet sätkynuket. Joidenkin mielestä video on kauhua aiheuttava kuvaelma ihmiskaaoksesta. Kukaan ei voi väittää, etteikö se kuitenkaan olisi onnistunut animaatio.

Animaatio on syntynyt jo ennen muita elokuvamuotoja, ja niissä on edetty yksinkertaisista kuva kuvalta toteutettavista lyhytelokuvista superrealistisiin kokoillan elokuviin. Tietokoneanimaation lisäksi voidaan käyttää nukkeanimaatiotekniikkaa tai stop-motionanimaatiota vahan tai vaikkapa legopalikoiden avulla.