Hupsista! Nuorukainen ajoi urheiluauton rannalle – upposi mutaan!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Toyota Celica -merkkisellä autollaan rannalla kruisaillut mies joutui ikävään tilanteeseen, kun auto jäi rantamutaan kiinni ja alkoi upota. Yrityksistään huolimatta 22-vuotias nuorukainen ei saanut autoaan irti mudasta, ja päätti soittaa pelastuspartion paikalle.

YouTube
YouTube

Nousuvesi alkoi pehmittää mutaista rantaa entisestään ja vähitellen auto upposi melkein kattoaan myöten mutaan. Auto oli jäänyt kiinni lauantai-iltana ja pelastus saapui paikalle vasta sunnuntaiaamuna. Pelastuspartio tuli siihen lopputulokseen, että auto on jo sen verran pahasti uponnut, ettei sitä saada pois mudasta ehjänä.

Epäonninen autoilija on sopinut paikallisten viranomaisten ja pelastustyöntekijöiden kanssa auton pelastustoimista. Auto kaivetaan ylös, kun lieju on muuttunut kuivemmaksi ja rantaa on helpompi kaivaa. Berrow’n ranta Somersetissä on tunnettu siitä, että etenkin laskuvesien aikaan rantahiekka muuttuu mutaiseksi liejuksi. Nuorukaisen auto ei ole ensimmäinen menopeli joka on uponnut rantahiekkaan.