Jymy-yllätys kalakauppiaan tiskillä – merileijona ilmestyi asiakkaaksi

Viihdeuutiset · Annika Kela

Ecuadorilainen kalakauppias on tottunut palvelemaan asiakkaanaan merileijonaa, joka uskollisesti ilmestyy miehen kalakojulle päivittäin. Hylkeestä on tullut yksi miehen vakioasiakkaista ja sen kohdalla toteutuu vanha sanonta ”Miksi lähteä merta edemmäs kalaan”.

YouTube
YouTube

Koska merileijona ei tunnetusti ole yksi maksavista asiakkaista, on sen pitänyt opetella käytöstapoja saadakseen kalastajalta namupaloja. Hylkeen on kerrottu jonottavan tiskillä jopa tunteja, eikä sitä haittaa vaikka ihmisasiakkaat välillä etuilisivat. Kauppiaan mielestä heillä on hyvä yhteisymmärrys siitä, miten kauppaa tehdään.

Merileijona saa perkausjätteet, kun käyttäytyy muita asiakkaita kohtaan ystävällisesti. Hylkeisiin tottuneet eläintenhoitajat ovat hämmästelleet merileijonan tapaa asioida ruuhkaisella ruokatorilla, sillä yleensä hylkeet pysyvät kaukana ihmisistä ja hälinästä. Tämä merileijona on kuitenkin niin perso torin kala-aterioille, että uskaltautuu saapumaan kojulle joka päivä.