Näin jättisuosittu Sriracha-kastike tehdään – alusta loppuun

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lukuisten suomalaistenkin tulisen ruoan ystävien suosima Sriracha-chilikastike on ollut viime aikoina runsaasti otsikoissa. Huy Fong Foodsin valmistaman ”kukkokastikkeen” valmistus oli taannoin vaarassa, kun Kalifornian Irwindalen asukkaat halusivat sulkea kaupungissa sijaitsevan tehtaan hajuhaittojen vuoksi.

Valmistus jatkuu kuitenkin toistaiseksi, ja nyt tämän punaisen kullan ystäviä hemmotellaan tarjoamalla heille mahdollisuus kurkistaa Sriracha-kastikkeen valmistuksen pariin. Seitsemäntoista animoidun gif-kuvan sarjassa prosessi käydään läpi alusta loppuun.

Imgur-sivustolla julkaistussa kuvasarjassa seuraamme chilipippurien matkaa Underwood Ranches -maatilalta Kalifornian Irwindalessa sijaitsevalle tehtaalle. Laitoksessa kasvit murskataan, sekoitetaan muiden raaka-aineiden joukkoon ja lopulta pullotetaan. Tämän jälkeen kastike on valmis kaupan hyllylle, ja siitä ruoanystävien kotiin maustamaan heidän ruokiaan.