Vanhus pelasti vaimonsa koiran hyökkäykseltä – sankari menehtyi itse

Ohhoh! · Annika Kela

Vapaana juoksenteleva amerikanbulldoggi hyökkäsi äskettäin kadulla kävelleen vanhan pariskunnan kimppuun Skotlannissa. Koira hyppäsi 88-vuotiaan Dorothyn päälle ja vanhus kaatui maahan. Dorothyn mies Russell pelasti kuitenkin vaimonsa repimällä koiran irti vaimostaan.

Sankarimies joutui kuitenkin itse koiran raatelemaksi. Ohikulkijat näkivät tilanteen ja soittivat apua. Koira oli ehtinyt raadella 90-vuotiaan Russelin kädet ennen kuin koiran ja miehen väliin päästiin. Kun mies toimitettiin sairaalaan vaikutti aluksi siltä, että hän selviäisi hengissä, mutta tarvitsisi ihonsiirron repeytyneisiin käsiinsä.

Vaimo Dorothy tunsi syyllisyyttä Russellin tilanteesta, eikä hän poistunut miehensä viereltä hetkeksikään. Russell ja Dorothy olivat olleet yhdessä 69 vuotta ja vaimo toivoi, että he saisivat vielä lisäaikaa yhdessä. Toisin kuitenkin kävi, sillä Russell alkoi voida huonommin ja lopulta hän menehtyi raatelusta seuranneisiin komplikaatioihin.

Miehen perhe on ollut tapauksesta murheenmurtama. Erityisen järkyttävän asiasta tekee se, että hyökänneen koiran omistaja on ollut jo kaksi kertaa oikeudessa, kun hänen koiransa ovat hyökänneet kadulla ihmisten ja koirien kimppuun. Pariskunnan kimppuun käynyt koira on otettu huostaan ja vaikuttaa siltä, että omistaja saa eläintenpitokiellon lisäksi sakkoja tapahtuneesta.