MTV-teiniäiti kaupitteli autenttisia seksivälineitään

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

MTV:n Teiniäidit-sarjan kautta julkisuuteen ponnahtanut Farrah Abraham teki seksivideon, jonka ansiosta hänen tilinsä kasvoi miljoonasumman verran. Taannoin hänen uutisoitiin työskentelevän Teksasin Austinissa sijaitsevassa yökerhossa stripparina, naisen omien sanojen mukaan tutkimustarkoituksissa.

Nyt Farrah Abrahaman on noussut otsikoihin Halloween-teeman ja seksilelujen merkeissä. Ex-teiniäiti esiintyi Hollywoodin Hustler-kaupassa, jossa hän mainosti oman vaginansa ja takapuolensa pohjalta valmistettuja seksileluja. Ilmeisesti lähestyvän naamioiden juhlan vuoksi Farrah teki tämän Disneyn Frozen-animaatioelokuvan Elsa-prinsessaksi pukeutuneena.

– Seksileluni toteuttavat syvimmät toiveesi, Farrah Abraham kirjoitti Twitterissä poseeraten kuvassa keinovaginan kanssa.

23-vuotias Farrah Abraham on onnistunut käyttämään julkisuutensa hyödyksi lähes kaikilla mahdollisilla aspekteilla. Farrah Abraham kuittasi aikuisviihde-elokuvasta miljoonasumman ja sittemmin hänestä on tehty myös seksinukke. Nainen tunnetaan myös lukuisista plastiikkakirurgisista operaatioista, joihin hän on käyttänyt yli 30.000 dollaria.

Twitter
Twitter