Happoradio-laulajan taksimatka Ruotsissa: 42,1 kilometriä 676 eurolla!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Happoradio-yhtyeen laulaja Aki Tykki suivaantui Ruotsissa saamaansa kohteluun, kun hän sattui viime keväänä hyppäämään jopa suomalaisittain melkoisen kalliin taksin kyytiin. Suomessa taksilla liikkuminen on kallista, mutta länsinaapurissa tilanne on vielä hurjempi.

Aki Tykki joutui toukokuussa maksamaan reilussa puolessa tunnissa taitetusta 42 kilometrin matkasta huikeat 5.825 kruunua, eli 676 euroa. Hän kertoi kuvansa yhteydessä, että kyseessä oli sataman ainoa tilataksi ja että naiskuljettaja kertoi matkan hinta-arvioksi 140 euroa.

Julkaisu käyttäjältä Aki Tykki.

Ruotsissa matkustavien kannattaa olla tarkkana, mikäli aikeissa on taittaa matkaa myös taksilla. Sikäläiset säännöt nimittäin mahdollistavat takseille todelliset ryöstöhinnat. Taksien tulee ilmoittaa hinta ovessa, ja joskus varomaton asiakas hyppää kyytiin tarkistamatta taksaa ennakkoon. Monissa tapauksissa jo parin kilometrin matka Tukholman keskustassa on maksanut kymmeniä euroja.

Uusimmat