Maksumuistutuksen summa oli 0,01 euroa – näin kävi 19,70 euron koroille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset ovat saaneet viime vuosina äimistellä laskujen naurettavista pikkusummista aiheutuneita ongelmia. Tuoreessa muistissa on autoveroon liittyvä nolo bugi, jonka vuoksi jo sentin ylimääräinen maksu aiheutti autolle ajokiellon puutteellisen tietojärjestelmän takia.

Nyt utsjokelainen Harri ”Kala-Harri” Matikainen on jakanut Facebookissaan osuvan kuvan omasta kokemuksestaan. Hän nimittäin sai Lapin Sairaanhoitopiiriltä maksumuistutuksen, jonka loppusumma oli yhden sentin. Sen lisäksi sentille oli tullut perimismaksua ja korkoa yhteensä 19,69 euroa.

Matikainen ei kuitenkaan suostunut maksamaan perimismaksua ja korkoa, vaan lähetti Lindorfille postissa yhden sentin kolikon ja kirjoitti maksumuistutukseen ”Maksan pääoman, en tuollaista korkoa”. Miehen mukaan maksukehotus on perusteeton, sillä hänen saamiensa tietojen mukaan sairaanhoitopiiri ei ole pannut summaa liian pienen pääoman vuoksi lainkaan perintään. Aika näyttää millaisen vastauksen Matilainen viestiinsä tulee saamaan.

PÄIVITYS: Jutun keskellä yksi sentti oli vaihtunut yhdeksi euroksi.