Suomalaisen europop-danceyhtye Spandexin esikoisalbumi Pelkkää Bailandoo julkaistiin eilen, ja levyn virallisia julkaisubileitä juhlitaan huomenna perjantaina Tampereen Hullu Poro -yökerhossa. Levyltä julkaistiin äskettäin myös tuorein single Kyyneleet.
Kyyneleet on uusi versio kotimaisesta klassikosta, eli Broadcast-yhtyeen vuonna 1983 julkaisemasta ikivihreästä hitistä You Break My Heart.
Spandexin riveissä kappaleen laulaa Katri Metso, joka on tullut aiemmin tunnetuksi sekä soolouralta että DCX-yhtyeestä. Metso esiteltiin Spandexin uutena laulajana Helsingissä viime kesänä järjestetyn We Love The 90´s -festivaalin Stara Stagella. Spandexin toinen naislaulaja on Emilia Rinne.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Spandex tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.