Yhdysvaltojen kallein talo myynnissä 195 miljoonalla – sisään mahtuu 1 000 vierasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa ja muualla maailmassa on parhaillaan menossa taantuma, josta Suomi tosin nousee muita maita selvästi hitaammin. Kiinteistöjen ja asuntojen arvojen odotetaan Suomessa laskevan ensi vuoden aikana, mutta luksusasunnoille löytyy kuitenkin yleensä joku tarpeeksi rikas ostaja. Niin myös Yhdysvalloissa.

Nyt rapakon takana on tullut myyntiin Yhdysvaltojen kallein yksityisasunto, jonka hintapyynti on käsittämättömät 195 miljoonaa dollaria. Aiemmin ennätyksen rikkoi muun muassa Donald Trumpin 125 miljoonan dollarin kartano, mutta nyt sen hinta jää selvästi jalkoihin. Beverly Hillsissä sijaitseva superkallis lukaali on nyt kiinteistömoguli Jeff Greenen omistuksessa.

Rakennusten lisäksi kartanoon kuuluu yli kymmenen hehtaaria arvokasta maa-aluetta arvostetulla alueella. Päärakennuksessa on noin 7.000 neliötä, josta noin 5.000 neliötä on varsinaista asuintilaa. Talossa on 12 makuuhuonetta, 23 kylpyhuonetta, kylpylä sekä yökerho tanssilattioineen, laservaloineen ja DJ-pöytineen. Ulkona on 40 metrin uima-allas, vesiputous ja tenniskenttä sekä 27 auton autotalli.

Greene on käyttänyt tilan rakentamiseen ja laajentamiseen kahdeksan vuotta, ja nyt siellä voidaan järjestää esimerkiksi yli tuhannen ihmisen juhlia. Istuvat illalliset voidaan järjestää 250 samanaikaiselle ruokailijalle. Tila omistaa oman viinimerkin, jota tuotetaan noin 400-500 pulloa vuodessa. Kahteen viinikeriin mahtuu yhteensä 13.000 pulloa. Parkkipaikalle mahtuu 130 autoa.