Tutkija vahvisti: Nämä tanssiliikkeet vetoavat naisiin!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Eurooppalaisista tutkijoista koostuva joukko on tehnyt kiehtovan tutkimuksen, jossa on tieteellisesti testattu minkälainen liikehdintä tanssilattialla saa naisen kiinnostumaan ja minkälaisilla liikkeillä karkoittaa naiset.

YouTube
YouTube

Tutkimukseen osallistui 30 nuorta miestä Englannin Northumbrian yliopistosta ja Saksan Gottingen yliopistosta. Heidän tehtävänään oli tanssia 30 sekunnin ajan, ja liikkeet tallentuivat tietokoneelle animoidun ihmishahmon muodossa.

Tutkijoille oli tärkeää, etteivät naiset kiinnitä huomiota tanssijan olemukseen, joten he laativat tanssijoista avatarin, joka esitettiin naisille. Yhteensä 37 naiselta kysyttiin, mitkä tanssiliikkeistä olivat heitä kiinnostavimmat ja mitkä puolestaan kaikista huonoimmat.

Tutkimuksen mukaan naisiin vetoaa suurieleinen liikehdintä, joka on samalla ryhmikästä ja hauskaa. Huumorintajuinen kevyt tanssahtelu oli selvästi naisista mielekkäintä. Huonosti tanssiva avatar oli puolestaan vähäeleinen ja vaikutti siltä, että tanssija hillitsi itseään eikä revitellyt musiikin tahdissa. Huonommin tanssiva avatar ei erottuisi ympärillään tanssivasta joukosta vaatimattomalla liikehdinnällään ja naiset luokittelivat avatarin liikkeet huonoiksi.

The Washington Post -lehden mukaan tutkimuksesta käy ilmi, että tanssiliikkeet, joissa tanssija liikutti vasenta jalkaansa enemmän kuin oikeaa, olivat huonompia liikkeitä naisten mielestä. Ehkä siitä on peräisin vanha sanonta, jonka mukaan ihminen tanssii kuin omistaisi kaksi vasenta jalkaa. Tutkimuksen mukaan käsien liikkeillä ei havaittu olevan suurta vaikutusta tanssiliikkeiden arvosteluun.