Lapsen nukuttaminen kuin ninjailua – vanhempien video kiteyttää

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Osa lapsista on niin herkkäunisia, että ne saattavat räväyttää uneen vaipuneet silmänsä auki pienimmästäkin äänestä. Yleensä lapsen nukkuminen on vanhempien mallin avulla opittua, eli mikäli pienokainen nukahtaa pelkästään aikuisen vieressä, tulee hän todennäköisesti vaatimaan läsnäoloa myös jatkossa.

YouTube
YouTube

Vauvojen ja taaperoiden nukkumisessa on yksilöllisiä eroja. Osa simahtaa saman tien pedissä, kun toisen voivat olla todella vaativia nukutettavia. Esther Anderson on nyt julkaissut YouTubeen hauskan esimerkkivideon siitä, minkälaista pienokaisen nukuttaminen voi olla. Vanhemmat joutuvat puikkelehtimaan makuuhuoneesta ulos kuin ninja lapsen nukahdettua. Video on varmasti hieman liiankin tuttu joillekin vanhemmille.

Joissakin perheissä hissutellaan ja hyssytellään lapsen nukkuessa. Toiset taas haluavat totuttaa pienokaisen tavallisiin elämisen ääniin, ja jatkavat normaalielämää talossa lapsen päiväunista huolimatta. Uniherkkyys on kuitenkin yksilöllistä ja jokaiselle lapselle muodostuu oma unikäytäntö.