Yksinäinen opetteli pokerin – voitti 8 000 000 euroa turnauksesta

Viihdeuutiset · Annika Kela

Ruotsalainen Martin Jacobson on voittanut Las Vegasissa viime yönä järjestetyn World Series of Poker -turnauksen pääpotin, joka oli peräti kahdeksan miljoonaa euroa. Voittajakäsi muodostui kolmesta kympistä, kun toiseksi tulleella Felix Stephensenillä oli kädessään ysipari.

Jacobsonin äiti on paljastanut Daily Mail -lehdelle, että hänen poikansa opetteli pelaamaan pokeria ollessaan yksinäinen. Aikoinaan Martin työskenteli ravintolassa, ja saavuttuaan myöhään illalla kotiin ei kukaan hänen ystävistään ollut tavoitettavissa tai hereillä. Mies opetteli aikansa kuluksi pelaamaan pokeria iltoina jolloin hän koki itsensä yksinäiseksi vuorotyön takia.

Martin oppi nopeasti pelin salat ja alkoi menestyä pelaamisella. Mies vieraili ensimmäistä kertaa Las Vegasin korttipöydissä ollessaan 21-vuotias, mutta lähti kotiin ilman voittoja. Tänä vuonna Jacobson oli ainut viimeisenä pöydässä istuvasta yhdeksästä pelaajasta, joka oli tienannut pokeriturnauksillaan jo lähes miljoona euroa. Pääpotti oli miehen ensimmäinen.

Antamassaan haastattelussa voittaja kertoi valmistautuneensa turnaukseen pokeria pelaavien ystävien ja ammattilaisten avustuksella. Miehen tukijoukko auttoi häntä valmistautumaan tärkeään turnaukseen ja mies oli saamastaan avustaan kiitollinen.

Uusimmat