Elokuva-arvostelussa Nuija ja tosinuija kaks

Elokuvat · Stara.fi

20 vuotta sitten ensi-iltansa saanut Nuija ja tosinuija nousi nopeasti kulttimaineeseen. Sittemmin se on menestynyt upeasti äänestyksissä, joissa on haettu maailmanhistorian parasta komediaelokuvaa. Nyt elokuvan fanien odotus on viimein päättynyt, kun odotettu jatko-osa Nuija ja tosinuija kaks on saanut ensi-iltansa Suomessa.

Komediaelokuvien uudelleen lämmittäminen on usein jo lähtökohtaisesti vaikea paikka, ja siinä onnistutaan harvoin. Alaston ase ja Poliisiopisto -elokuvat ovat harvoja onnistuneita poikkeuksia, mutta nyt ne ovat saaneet seuraa Farrellyn veljesten uudesta elokuvasta. Nuija ja tosinuija kaks lunastaa nimittäin kaikki odotukset kirkkaasti tarjoten elokuvateatterissa parhaat naurut vuosiin.

Elokuvan tarinassa Lloyd on virunut sairaalassa särkyneen sydämen vuoksi ja Harry on käynyt katsomassa ystäväänsä 20 vuoden ajan joka ikinen viikko. Eräänä päivänä Lloyd paljastaa Harrylle huijanneensa tätä 20 vuoden ajan. Harry taas kertoo tarvitsevansa maksansiirron, ja että ainoa potentiaalinen luovuttaja olisi hänen salattu aikuinen tyttärensä. Parivaljakko suuntaa etsimään tytärtä, johon Lloyd on välittömästi lääpällään valokuvan nähtyään.

Tällä kertaa elokuvan juoni on hakenut elementtejä edeltäjäänsä synkemmästä rikosdraamasta, mutta se ei häiritse päätöntä koheltamista, jossa suvereeni aisapari Jim Carrey ja Jeff Daniels ovat kuin kotonaan. Elokuvassa pääosaa näyttelee kuitenkin Harryn ja Lloydin hahmojen sijaan miesten hervoton dialogi, josta ei piilomerkityksiä puutu. Zucker, Zucker, Abrahamsin Alaston ase -elokuvien tapaan katsojan kannattaa olla siis tarkkana, sillä kaikkia vitsejä ei huomaa heti.

Henkilöhahmot toimivat hyvin Kathleen Turneria myöden. Sivuosien miehittämiseen olisi voinut tosin kiinnittää hieman enemmän valintoja, mutta ne jäävät kuitenkin pieniksi kauneusvirheiksi tässä kokonaisuudessa. Vakavaa elokuvaelämystä etsivien kannattaa valita jokin toinen raina, mutta ratkiriemukkaan parituntisen haluavien kannattaa katsoa juuri tämä elokuva. Parempaa deittielokuvaa on vaikea keksiä.

Ohjaaja: Bobby Farrelly, Peter Farrelly



Pääosissa: Jim Carrey, Jeff Daniels, Laurie Holden, Kathleen Turner



Ensi-ilta: 12.11.2014



Kesto: 1h 49 min



Ikäraja: 12

Pisteet 5/5