Katy Perry jakoi kuuman makuuhuonekuvan – villitsi faneja Twitterissä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Poptähti Katy Perry on lisännyt itsestään viettelevän makuuhuoneotoksen Twitteriin. Seksikkäässä kuvassa laulajattarella on yllään ainoastaan pieni yöpaita. Perry on tällä hetkellä maailmankiertueella ja seuraavat keikat ovat Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Katyn on huhuttu deittailevan DJ:nä ja lauluntekijänä tunnettua Diploa. Perryn ollessa Australiassa on Diplo ajautunut pieneen sanasotaan laulajattarien Taylor Swiftin ja Lorden kanssa. Mies oli nimittäin twiitannut, että hän haluaa perustaa hyväntekeväisyyssäätiön, joka kerää varoja siihen, että Swift voi hankkia itselleen isomman takapuolen. Lorde oli twiitannut, että Diplolla on pieni penis.

Perryn ei tiedetä sekaantuneen julkkisten välille syntyneeseen sanasotaan, mutta monet ovat arvelleet hänen olevan hyvillä mielin Swiftin kustannuksella pilailusta. Taylorin ja Perryn ystävyys päättyi yllättäen, eivätkä he ole olleet sen jälkeen väleissä. Twitteriin päivitettyjen kuvien perusteella Perry näyttäisi ikävöivän poikaystäväänsä.