Karmaiseva näky: Nainen leikkeli itsestään Katie Pricen kaksoisolennon 38 000 eurolla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Julkisuudessa on esiintynyt tunnettujen henkilöiden faneja, jotka ovat kopioineet ulkonäkönsä esikuvansa innoittamana jokaista kulmakarvan asentoa myöten. Nyt valokeilaan nousee 38.000 euroa kauneusleikkauksiin käyttänyt latvialainen nainen, joka haluaa näyttää povipommi Katie Priceltä.

YouTube
YouTube

Victoria Wild -nimellä esiintyvä nainen on tarkoituksella luonut ulkonäkönsä kumiseksi ja epäaidoksi törröttävine huulineen ja pallomaisine rintoineen. Olemme kertoneet hänestä aiemminkin, mutta nyt kolmekymppinen Victoria haaveilee olevansa ja elävänsä kuten brittiläinen glamourmalli Katie Price, eli Jordan. Aiemmin hän halusi näyttää pumpattavalta Barbaralta. Matkijan tavoitteena on saavuttaa tulevaisuudessa menestystä ja kunniaa jopa Katie Pricea enemmän.

Nainen suunnittelee Yhdistyneeseen kuningaskuntaan muuttamista. Hän on valmistunut yliopistosta bisnesalalle, ja näytti vielä tavalliselta naiselta kolme vuotta sitten. Sen jälkeen hänelle on tehty operaatioita nenään, huuliin ja rintoihin. Hän työskentelee nykyään mallina ja hänen kuppikokonsa on 70H.