Rekkakuskin järkyttävä moka moottoritiellä – tallentui videolle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Valitettavan usein liikenteessä nähdään autokuskeja, jotka vaarantavat liikenteen omalla toilailullaan. Joillekkin ihmisille tuottaa vaikeuksia noudattaa liikennesääntöjä ja aivot jätetään narikkaan, kun hypätään auton rattiin.

YouTube
YouTube

Hyvä esimerkki tämänkaltaisesta liikennekäyttäytymisestä on saatu videolle, jossa rekka tekee moottoritiellä U-käännöksen. Vilkkaalla M6 moottoritiellä Englannissa nähtiin vaaratilanne, kun rekka kääntyi yllättäen ympäri keskellä tietä.

Rekan liettualainen kuski oli vahingossa ajanut oikean liittymän ohi ja kääntynyt vastaantulevan liikenteen kaistalle. Rekka seisoi hetken paikallaan ja sitten kuski päätti tehdä hurjan ratkaisun, hän aikoi kääntää rekkansa ympäri.

Mies onnistuu niukasti kääntämään rekan ilman, että tiellä sattuu onnettomuus. Miehen törttöily tallentui videolle ja mies menetti ajokorttinsa. Poliisi syytti miestä liikenteen vaarantamisesta ja mies tuomittiin tempustaan ehdolliseen vankeusrangaistukseen.