Taapero hurahti laskettelemiseen – Kaksivuotias on rinteissä tuttu näky

Viihdeuutiset · Annika Kela

Alaskassa asusteleva Aurora Burns on viihtynyt lumisessa mäessä syntymästään asti. Ammatikseen hiihdon parissa työskentelevät vanhemmat ovat saaneet perheen pienimmäisenkin innostumaan laskettelusta. Tyttö on innoissaan joka kerta, kun sukset pakataan autoon, sillä hän tietää pääsevänsä mäkeen.

YouTube
YouTube

Kun vanhemmat näkivät millaista iloa mäkeä laskeminen Auroralle tuottaa, alkoivat he ostaa tytölle omia varusteita. Perheenisä on seurannut tyttärensä lasketteluharrastusta aina, ja hän on jopa julkaissut verkossa videon, jossa pikkuinen laskee rinnettä alas.

Tyttö laskee ikäisekseen taidokkaasti. Tytön iloa on mukava seurata, sillä videolta on nähtävissä kuinka pikkuisen ilme kirkastuu, kun hän huomaa pääsevänsä rinteeseen. Video osoittaa, että pienet lapset oppivat hämmästyttävän nopeasti uusia taitoja ja tulevat niissä eteviksi.