Tutkijat naamioivat robotin pingviiniksi – odottamaton tulos

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pääosin Etelämantereella ja Eteläisellä jäämerellä elävät pingviinit ovat melko ujoja eläimiä. Tämän vuoksi lintuja tutkivat tiedemiehet ovat joutuneet kehittelemään erikoisempia tapoja päästäkseen seuraamaan eläinten käyttäytymistä lähietäisyydeltä.

YouTube
YouTube

Strasbourgin yliopiston tutkija Yvon Le Maho perehtyi tiiminsä kanssa siihen, voitaisiinko pingviinejä tutkia kauko-ohjattavien robottien avulla. Etelänavan Adelie Landilla elävät linnut kuitenkin reagoivat tavanomaisiin robotteihin pelokkaasti. Silloin tutkijat keksivät uuden tavan lähestyä pingviinejä.

Kauko-ohjattava robotti naamioitiin pingviinin poikaseksi ja lähetettiin eläinten sekaan. Robottipingviinin jokseenkin karkeasta ulkomuodosta huolimatta eläimet suhtautuivat siihen kuin se olisi oikea pingviinin poikanen, ja päästivät sen laumansa sisälle. Tutkijat toivovatkin voivansa perehtyä pingviinien elämään tällä tavoin entistä paremmin, häiritsemättä lajin edustajien luonnollista käyttäytymistä.