Kaverukset safarilla – röyhkeä kameli iski autoon

Viihdeuutiset · Annika Kela

Amerikkalaiset kaverukset olivat lähteneet ajelulle safaripuistoon. Koska he olivat törmänneet puistossa aiemminkin kameleihin, olivat he nimenneet päivänsä safarilla kyttyräpäiväksi. He olivat ostaneet autoonsa kameleille syötettäviä herkkuja siltä varalta, että näkevät eläimen läheltä.

YouTube
YouTube

Hetken ajettuaan safarilla he huomasivat, että heitä lähestyy kameli. Kun löntystävä kameli saapui kuskin ikkunan taakse, toivotti kuski sille kohteliaasti hyvää kyttyräpäivää. Kameli ei kohteliaisuuksista piitannut, vaan työnsi päänsä autoon sisälle ja hotkaisi suuhunsa herkkuja sisältäneen paperipussin ja söi sen pusseineen päivineen.

Sen jälkeen kameli valtasi auton uudelleen ja alkoi maistella autossa kaikkea, mitä sai suuhunsa. Kuskin käsivarsi sai kamelilta limaisen nuolaisun. Kaverukset olivat ratketa naurusta röyhkeän kyttyräselän käytökseen. Video osoitti, että nälkäisellä kamelilla ei ole käytöstapoja, eikä sen herkkujen etsimisen esteenä ei ole mikään.