Pariisissa karannut ”tiikeri” tallentui videolle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pariisissa järjestettiin viime viikolla valtava etsintäpartio, jonka tarkoituksena oli saada kiinni kaupungin laidalla liikkuva suuri kissaeläin. Monet epäilivät jättimäisen kissan olevan tiikeri, sillä kissapedosta oli onnistuttu saamaan kuvia lähellä asutusta.

YouTube
YouTube

Viranomaiset olivat vapaana liikkuvasta tiikeristä hämillään, sillä eläintarhat eivät olleet raportoineet karanneista eläimistä. Kissaa etsittiin läpi viikonlopun, ja alueen asukkaita varoitettiin ulkona liikkumisesta.

Havainto kissasta tehtiin parkkihallissa, jossa valtavan kokoinen kissaeläin tallentui hallin valvontakameralle. Sittemmin etsinnät on jo lopetettu, ja tiikerin uskotaan olleen vain suurikokoinen kissa. Täyttä varmuutta asiasta ei luonnollisestikaan ole, joten Pariisin lähialueiden asukkaat ovat edelleen varuillaan.