Venäläisteineillä tappavan vaaralliset leikit

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Uutisoimme taannoin aidoksi väitetystä videosta, jolla teini asettuu makaamaan junaraiteille ja selviää vahingoittumattomana yli kiitävän junan alla. Junat ja junaraiteet tuntuvatkin olevan tyhmänrohkeiden uskalikkojen suosikkikohteita hengenvaarallisten stunttien toteuttamiseen.

YouTube
YouTube

Jo vuonna 2012 julkaistulla, mutta vasta viime päivinä internetissä laajemmin levinneellä, videolla joukko venäläisiä teinejä matkustaa junan katolla. Koska tämä ei ilmeisesti ole tarpeeksi hurjaa, päättävät nuoret hyppiä liikkuvan junan katolta toisen liikkuvan junan katolle.

Kuten yleensä tämän kaltaisten videoiden tapauksessa, tempausta ei voi suositella kokeiltavaksi itse. Junan alle jääminen saa aikaan varsin pahaa jälkeä, kuten myös 25.000 voltin sähkölinjat, joista Venäjän junaliikenne saa virtansa.