Oksettavaa vai herkullista? Näin ihmiset maistelivat hyönteisiä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Brysselissä järjestetyillä EAT! -ruokafestivaaleilla oli tänä vuonna tarjolla monia ruokalajeja, jotka koostuivat hyönteisistä. Festivaaleilla oli mahdollista maistella muun muassa buffalomadoista tehtyjä hampurilaisia, paistettuja heinäsirkkoja ja suklaassa dipattuja hyönteisiä.

YouTube
YouTube

Hyönteisten yleistyminen ruoka-aineena on ollut nouseva trendi jo pitkään, ja monet elintarvikeketjut ovat kiinnostuneita hyönteisistä valmistetuista ruoista. Hyönteiset sisältävät paljon ihmisille tärkeitä vitamiineja, mineraaleja ja rasvoja. Tutkimusten mukaan höynteiset sisältävät kolme kertaa enemmän proteiinia kuin liha, ja ne ovat erittäin terveellinen vaihtoehto ruoka-aineeksi.

Belgiassa hyönteisistä valmistetut ruuat ovat löytäneet tiensä kauppojen hyllyille. Belgia oli yksi ensimmäisistä maista Euroopassa, jotka laativat säädökset hyönteisistä koostuvien elintarvikkeiden myynnistä ja hyväksyivät hyönteiset kauppoihin vuodesta 2013 lähtien.

Myös ruokafestivaaleilla hyönteisistä tehdyt ruuat saivat positiivisen vastaanoton. Ravintoloitsijat olivat tyytyväisiä saamaansa palautteeseen. Yhä useammat ihmiset yllättyvät siitä, kuinka hyviltä hyönteiset maistuvat. Monella on hyönteisistä epämiellyttävä ja vastenmielinen mielikuva, mutta kun sen ylitse pääsee voi huomata, että ruoka-aineena hyöteiset eivät ole lainkaan huono vaihtoehto.

Uusimmat