American Pie -hottis Tara Reid paljasti bikinivartalonsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Playboy-lehdestä ja American Pie -elokuvista tunnettu Tara Reid nousee ajoittain uutisiin viinanhuuruisen elämäntyylinsä vuoksi. Tara nähtiin taannoin Sharknado-elokuvassa, joka kertoo tornadon pyörteessä maalle saapuvista, ihmisiä popsivista haikaloista.

Eilen Tara kuvattiin ensimmäistä kertaa kuukausiin uimarannalla, kun hän suuntasi lomailemaan Havaijille. Siellä Reid nautiskeli auringosta ja meren aalloista uimarannalla pienissä bikineissä. Tara Reidin on epäilty jo jonkin aikaa kärsivän syömishäiriöstä, eivätkä tuoreet kuvat todista ainakaan päinvastaista. Reid on kuitenkin ollut koko aikuisikänsä hoikka, ja viime aikoina hän on saanut hieman lisää elopainoa.

Tara Reid on ollut kihloissa kaksi kertaa, Carson Dalyn ja Michael Axtmannin kanssa. Näyttelijätär seurusteli noin 10 vuotta Dalyn kanssa, mutta pitkäaikainen suhde päättyi kihlauksen purkamiseen. Myös nettiyrittäjä Michael Axtrammin kanssa kihloissa ollut Hollywood-tähti peruutti hääsuunnitelmat yllättäen. American Pie -tähti asteli sittemmin näyttävässä asussa julkkisten Big Brother -taloon Britanniassa.

Uusimmat