Harppuunakalastajan maailma mykistävän näyttävä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuten nimikin antaa olettaa, on harppuunakalastus laji, jonka harrastajat sukeltavat meren syvyyksiin metsästääkseen saalista harppuunan avulla. Lajin harrastajat eivät käytä apunaan hengityslaitteita, vaan pidättävät henkeään sukelluksen ajan.

YouTube
YouTube

Youtuben Shock Mansion -kanavan tuoreella videolla tutustutuaan Youngbloods-nimiseen harppuunakalastusta, eli sukelluskalastusta, harrastavaan ryhmään. Videolla nuoret miehet ja naiset sukeltavat Australian luonteisosien rannikon tuntumassa metsästääkseen saalista harppuunoidensa kanssa.

Metsästyksen lisäksi video tarjoaa upeita vedenalaisia näkymiä ja lähituntumaa meren kirjavaan eläinkuntaan ja jopa silmänruokaa vähäpukeisten nais- ja miesvartaloiden muodossa. Mikäli harppuunalla pyydystäminen vaikuttaa julmalta, kannattaa muistaa että kyseessä on huomattavasti ekologisempi tapa kalastaa kuin esimerkiksi kalastusverkkojen käyttö.