Piilokamera kiinni kaunottaren takapuoleen – tässä karu tulos

Viihdeuutiset · Annika Kela

Netin syövereihin on lisätty paljon videoita, joissa selvitetään piilokameran avulla, kuinka ihmiset kadulla käyttäytyvät tai reagoivat kuvattavaan kohteeseen. Newyorkilainen nainen oli laittanut takapuolensa ylle piilokameran ja lähti kireissä joogahousuissa kävelemään keskustaan.

YouTube
YouTube

Hauska piilokameravideo paljasti, kuinka moni vilkaisi naisen takapuolta. Video osoitti, että naisen peppua eivät tuijottaneet vain miehet, vaan katseita luotiin myös naisilta. Yksi videon hauskimmista kyttääjistä on ohikävelevä mummo. Leikkimielinen testi osoitti, että tuijottamiselta ei voi välttyä.

Nettiin lisätyn videon kuvateksteissä todetaan, että muiden tarkkaileminen on helppoa, mutta niin pitäisi olla myös itsensä tarkkaileminen. Tekstissä muistutetaan Movember-kuukaudesta, jolloin halutaan valistaa kivessyöpään liittyvästä tietoudesta ja muistutetaan kivesten tarkastelun tärkeydestä.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat