Amanda Bynes jätti kihlattunsa – ei ole tarpeeksi kaunis?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Amanda Bynes oli joskus menestyvä teininäyttelijä, jolla oli kädessään kaikki avaimet upeaan elämään. Mielenterveysongelmat veivät kaunottaren elon varjoisalle puolelle, ja koko maailma on päässyt seuraamaan neitokaisen sekoiluja suoraan lehtien palstoilta ja naisen Twitter-tililtä.

Amanda Bynes on itse kertonut olevansa kihloissa 19-vuotiaan Kalifornian Costa Mesassa asuvan Caleb Puseyn kanssa. Nuori mies on töissä paikallisessa kalastustarvikeliikkeessä, joten hänen taustansa poikkeavat melkoisestti näyttelijänaisen korkealentoisesta elämäntyylistä. 28-vuotias Amanda on nyt verisesti loukkaantunut väitteistä, joiden mukaan hänen nuori kihlattunsa olisi homoseksuaali.

– Caleb ei ole homo, koska me olemme harrastaneet seksiä, Amanda kirjoitti Twitteriin.

Silti nainen on mitä ilmeisimmin jättänyt nuoren miehen nuolemaan näppejään, koska hän tuntee olevansa liian ruma kihlatulleen. Amanda myöntää, että Caleb on auttanut häntä pääsemään yli vaikeasta elämänvaiheestaan, mutta tästä huolimatta he voivat tavata vasta sitten, kun näyttelijänainen tuntee itsensä tarpeeksi nätiksi. Amandalla tiedetään olevan jonkinlaisia pakkomielteitä kauneusleikkauksiin.

Amanda Bynesin kerrotaan lopettaneen skitsofreniaa ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä hoitavan lääkityksen. Hänet passitettiin ensimmäisen kerran mielenterveyshoitoon viime syksynä, kun viranomaiset asettivat hänet psykiatriseen tarkkailuun. Tarkkailua käytetään niihin henkilöihin, joiden epäillään kärsivän mielenterveysongelmista, ja jotka saattavat tehdä heistä vaarallisia itseään tai muita kohtaan. Amanda kuuli muun muassa ääniä ja puhui itsekseen.

Uusimmat