Haittaohjelmat ja virukset leviävät sähkötupakan kautta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monet ihmiset polttavat nykyään sähkötupakkaa perinteisemmän version sijaan. Sähkötupakat eivät yleensä tarvitse toimiakseen nopeasti loppuvia pattereita, vaan ne voi ladata kätevästi esimerkiksi tietokoneen USB-portin kautta.

Sähkötupakassa saattaa kuitenkin piillä ikävä yllätys, joka siirtyy USB-portin kautta tietokoneeseen. Sähköisiä savukkeita käytetään nimittäin joissain tapauksissa virusten ja haittaohjelmien levittämiseen. Haittaohjelmat voivat päätyä tuotteeseen jo niiden valmistusvaiheessa.

Reddit-käyttäjä Jrockilla kertoi varoittavan esimerkin ison yhtiön johtajasta, jonka tietokoneeseen oli tarttunut sitkeä haittaohjelma siitä huolimatta, että koneen viruksentorjuntaohjelmat olivat ajan tasalla. Kävi ilmi, että mies oli ostanut aikaisemmin edullisen kiinalaisvalmisteisen sähkötupakan, johon levitettävä haittaojelma oli ohjelmoitu valmiiksi.

Trend Micro -yhtiön turvallisuuskonsultti Rik Fergusonin mukaan uutinen ei yllätä häntä. Mies kertoo The Guardian -lehdelle, että haittaohjelmia on löytynyt aikaisemmin muun muassa MP3-soittimista ja digitaalisista valokuvakehyksistä. Haittaohjelmat voivat siis levitä minkä tahansa USB-porttiin kiinnitettävän laitteen kautta. Mikäli sähkötupakkasi ei ole luotettavan yhtiön valmistama, kannattaa se ladata USB-portin sijaan suoraan pistorasiasta adapterin avulla.