Carmen Electra stripparina – maistiainen päätyi YouTubeen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Parhaiten mallina ja näyttelijä tunnettu Carmen Electra nousi aikoinaan kuuluisuuteen supertähti Princen ansiosta. Parin lyhytkestoinen lemmenliekki sai naisen kokeilemaan siipiään laulajana. Sittemmin tähti on ollut mukana muun muassa Baywatch-sarjassa.

YouTube
YouTube

Carmen Electra nähdään tänä vuonna Lap Dance -elokuvassa, jossa hän näyttelee stripparia. Elokuvasta on nyt tarjolla esimakua videon muodossa, jossa näyttelijätär nähdään esittelemässä taitojaan strippitangon äärellä.

42-vuotias Carmen on kaikkien aikojen vanhin FHM-lehden kanteen päätynyt kaunotar. Electran huhutaan tapailevan parhaillaan Blink 182 -yhtyen rumpalia Travis Barkeria. Pari on nähty romanttisilla illallisilla Los Angelesissa. Viimeksi tähti tapaili musiikkimoguli Simon Cowellia, joka on sittemmin siirtynyt isyyden maailmaan ja odottamaan esikoispoikansa syntymistä lapsen äidin, Lauren Silvermanin kanssa.