Opiskelijat virtsasivat liekkeihin – yrittivät sammuttaa tulipaloa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Houstonin yliopiston Kappa Alpha -veljeskunnan opiskelija-asunnossa syttyi tulipalo. Talon kahdeksan asukasta havahtui siihen, kun palohälytin alkoi soida. Pian he haistoivat savua ja paikallistivat liekit ullakolla. Kämppikset yrittivät sammuttaa liekkejä itse odotellessaan palokuntaa paikalle.

YouTube
YouTube

Tulipalo saatiin sammutettua palokunnan toimesta ja vakavammilta vaurioilta vältyttiin. Palokunta epäilee, että talon lämmitysjärjestelmän oikosulku oli aiheuttanut palon. Ullakko tuhoutui palossa, mutta alemmissa kerroksissa ei ollut palovaurioita savuhaittoja lukuun ottamatta.

Houstonin paikallisuutiset olivat saapuneet talolle ja haastattelivat talon asukkaita. Nuorukaiset kertoivat miten he olivat toimineet tilanteessa ja paljastivat, että he olivat yrittäneet sammuttaa liekkejä virtsaamalla niiden päälle. Opiskelijat totesivat, että mikään ei auttanut tulen sammuttamisessa, ei edes pissaaminen. Onneksi palokunta saapui paikalle ja tulipalo saatiin sammutettua.