Lääkäri poistui kesken synnytyksen – harrastamaan seksiä toisen potilaan kanssa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Voisi luulla, että synnytykseen osallistuminen saisi kaikki läsnäolijat ajattelemaan ihan muita asioita kuin seksiä. Yhdysvalloissa on kuitenkin sattunut tapaus, jossa lääkäri on jättänyt potilaansa hoitamatta voidakseen harrastaa seksiä toisen potilaan kanssa.

Albaquerque Journal uutisoi kohahduttavasta tapauksesta, jossa newmexicolainen lääkäri on lähtenyt kesken hoitotoimenpiteen muhinoidakseen toisen potilaan kanssa. Mieslääkärin potilas oli tullut sairaalaan synnyttämään ja hän oli jäänyt ilman valvontaa, kun lääkäri oli toisessa huoneessa harrastamassa seksiä.

Sairaala oli saanut vihiä miehen toimista, kun tämän kollegat alkoivat raportoida tapauksista, joiden mukaan mies oli ollut töissä humalassa ja toistuvasti flirttaillut potilaidensa kanssa. Myöhemmin esimiehille selvisi, että lääkäri oli harrastanut seksiä useiden potilaiden kanssa ja hänellä oli alkoholiongelma. Lääkäri sai potkut sairaalasta heti, kun tapaus tuli ilmi.

Sairaanhoitoalueen lautakunta on jäädyttänyt miehen lääkäriluvan. Lautakunnan lausunnossa syyksi kerrottiin, että miehen seksuaaliset suhteet ja alkoholinkäyttö ovat vaikuttaneet negatiivisesti lääkärin työn harjoittamiseen. Mies ei ole valittanut päätöksestä. Lääkäri oli tunnettu henkilö yhteisössään ja tapaus on järkyttänyt monia, etenkin hänen potilaitaan.