Lapset meikkasivat äitinsä valokuvamalliksi – tulos olisi pitänyt arvata!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pienet tyttäret ottavat äideistään usein esimerkkiä, ja meikkaaminen on monelle kiehtovan näköistä puuhaa. Valokuvaaja Elly Heisen ansiosta muutaman vuoden ikäiset tyttäret saivat kerrankin luvalla tonkia äidin meikkipussia, sillä kuvien aiheena oli lastensa meikkaamat äidit.

Heise Photo
Heise Photo

Lapsukaiset päästivät luovuutensa valloilleen ja meikkaamiseen on käytettiin paljon mielikuvitusta. Pienokaiset olivat innoissaan kokeilleet uudenlaisia tyylejä äideilleen. Monet äideistä sai niin värikkään maskeerauksen, että voisi luulla että kyseessä on arkimeikin sijaan juhlameikki. Värejä ei ole säästelty, eikä äidin mielipiteitä kuunneltu. Katso kuvat tästä.

Hauskassa kuvasarjassa esiintyy toinen toistaan eriskummalisempia meikkejä. Kuvaus järjestettiin Elly Heisen valokuvausstudiossa, joten äitien ei onneksi tarvinnut näyttäytyä julkisesti saamassaan meikissä. Kovin moni heistä ei varmasti olisi suostunut menemään tyttärensä meikkaamana töihin. Lapsukaiset olivat tekemistään meikkauksista erittäin ylpeitä. Ehkä myös äidit saivat hyviä vinkkejä tulevaisuuden varalle.