Taapero vältteli siivoamista – selitykset vailla vertaa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Lasten vanhemmat kuulevat lastensa suusta varmasti kaikenlaisia selityksiä sille, että joltain epämiellyttävältä askareelta voisi välttyä. Perheenäiti on kuvannut hauskan esimerkin tilanteesta, jossa hänen pieni poikansa yrittää välttyä siivoamasta sotkuaan.

YouTube
YouTube

Videolla äiti kysyy taaperolta kuka on levittänyt lattialle hammastikkuja. Kolmevuotias pienokainen kiemurtelee tuolillaan hetken ja lopulta tunnustaa olleensa sotkun takana. Äiti pyytää poikaansa siivoamaan jälkensä, johon poika vastaa yllättävällä tavalla.

Pienokainen kertoo äidilleen, että hän ei itseasiassa ole ihminen vaan eläin. Kun äiti kysyy millainen eläin hän on, vastaa poika olevansa kala. Taapero kertoo äidilleen, ettei hän voi siivota koska hänellä ei ole käsiä vaan pelkästään evät. Poika toteaa, että äidin on siivottava sotku omilla lonkeroillaan. Äidille selviää, että pojan mielestä hän on mustekala jolla on kolme lonkeroa ja viisi jalkaa.

Mielikuvituksellisesta sepittelystään huolimatta, äiti saa pyydettyä poikaa siivoamaan lattialle levinneet hammastikut käyttämällä käsien sijaan eviään. Poika suostuu kokeilemaan onnistuuko kalalta siivous. Perheen taloudessa siivoavat ihmiset ja eläimet, joten pojan on keksittävä ensi kerralla parempi selitys.