Uskomaton näky kartalla! Maailman suurin kosinta 6 900 kilometriä pitkä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Japanilainen GPS-taiteilija on luonut maailman suurimman kosinnan. Yassan, oikealta nimeltään Yasushi Takahashi, alkoi luoda kosintaansa irtisanouduttuaan silloisesta työpaikastaan vuonna 2008. Nyt videolla kerrotaan Yassanin tarina siitä, millainen hänen puolen vuoden pituinen patikointimatkansa oli.

YouTube
YouTube

Yassan matkasi yli 6.900 kilometriä lähes kokonaan kävellen kävellen, käyttäen lauttaa tai autoa vain välttämättömimmillä pituuksilla. Pitkän matkan päätteeksi Yassan latasi kaiken keräämänsä GPS-datan Google Earth -palveluun ja sai matkastaan aikaiseksi karttaan kuvion, jossa luki ”Marry me”.

Teksti oli koko Japanin mittainen ja päättyi Hokkaidon saareen, jonne Yassan oli kävellyt vielä sydämenmuotoisen kuvion, jonka nuoli lävistää. Yassan sai patikointiretkensä ansiosta itselleen vaimon, sekä Guinnessin ennätystenkirjan vahvistuksen siitä, että Yassanin kosinta oli maailman suurin.