22-vuotias tanskalainen bikinimalli vetää jalat alta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Huippumalli Nina Agdal on tuttu näky esimerkiksi Victoria’s Secretin, Beach Bunnyn ja Sauvagen mainoskuvista. Tanskalaiskaunotar on erittäin ahkera työskentelytahdiltaan, sillä hänet on nähty syksyn aikana useissa alus- ja uimavaatteita esittelevissä kuvasarjoissa.

YouTube
YouTube

Nyt 22-vuotias mallikaunotar nähdään jälleen Beach Bunny -vaatemerkin tuoreessa mainoksessa. Videolla Nina Agdal tarjoilee silmänruokaa poseeraamalla kameran edessä yhtiön loppuvuoden alusvaateuutuuksissa.

Nina Agdal yhdistettiin taannoin Leonardo DiCaprioon, jonka kanssa hän suuntasi jatkoille Super Bowl -juhlista. Nina on kuitenkin viime aikoina vaikuttanut onnelliselta Max Georgen kanssa. Parin lempi näyttää vakavoituneen, ja syynä siihen on heidän välillään pitkään vallinnut ystävyys.