Päätähti paljastui lasten ahdistelijaksi – hittisarja tekee silti paluun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Camdenin perheestä kertova draamasarja Seitsemäs taivas oli aikoinaan myös monen suomalaisen suosikkiohjelma, jossa käsiteltiin kipeitä aiheita seitsenlapsisen perheen arjen kautta. Sarjan pääosassa nähtiin muun muassa Jessiba Biel, josta tuli sittemmin supertähti.

Televisioperheen isänä nähtiin Eric Camdenin roolihahmoa esittänyt Stephen Collins. Taannoin pastori-isää esittänyt Collins pilasi ihastuttavaan perhesarjaan liittyvät mielikuvat, sillä todellisuudessa näyttelijäherra on kaikkea muuta kuin lasten asialla oleva pullantuoksuinen isähahmo. Viihdelehti TMZ sai käsiinsä nauhoitteen, jolla terapiaistunnossa oleva Collins paljasti ahdistelleensa lapsia.

Televisiosarja poistettiin monien televisiokanavien ohjelmistoista välittömästi skandaalin paljastuttua, mutta nyt amerikkalainen UP TV on päättänyt palauttaa sen ohjelmistoonsa. Kanavan johto kertoi TMZ-julkaisulle katsojien toivoneen sarjan paluuta ja kertoneen, että he voivat katsoa sarjaa skandaalista huolimatta.

Collins myönsi äänitteellä muun muassa pyytäneen nuorta tyttöä koskettamaan häntä seksuaalisesti ja paljastelleen sukupuolielimiään hänelle useaan eri otteeseen. Hänen uhrikseen ovat joutuneet ainakin kaksi tyttöä, ja he olivat tekojen aikaan 11- ja 13-vuotiaita. Toinen oli Collinsin naapurin veljentyttö ja toinen ensimmäisen vaimon sukulainen.

Stephen Collins esitti Seitsemäs taivas -televisiosarjan hyveellistä perheenisää 11 tuotantokauden ajan vuosina 1996-2007. Tunnettu näyttelijä Jessica Biel esitti sarjassa hänen vanhinta tytärtään Marya. Alaikäisten lasten ahdisteluiden kerrotaan tapahtuneen 70-luvulla, mutta ne tulivat ilmi parisuhdeterapiassa vuonna 2012. Hän erosi vaimostaan Faye Grantista samana vuonna.